26.3.1992

Helsingin raastuvanoikeuden päätös 27.3.1990

Raastuvanoikeus on virallisen syyttäjän syytteestä, johon X r.y. on kohdaltaan asianomistajana yhtynyt, lausunut selvitetyksi, että A oli Helsingissä vuonna 1989

1) kesäkuussa asuntola Etapissa vaihtanut itselleen tuntemattomaksi jääneeltä henkilöltä käytetyn Black & Decker -akkuporakoneen, josta valmistenumero oli poistettu, ja koneeseen kiinteästi liittyneen latauslaitteen, vaikka hänellä vastaanottaessaan esineet oli ollut syytä varoa niiden saantoa laittomiksi,

2) heinäkuun loppupuolella Sörnäisten rantatiellä sijaitsevan Finnoil-huoltoaseman pihassa vaihtanut itselleen tuntemattomaksi jääneeltä henkilöltä käytetyn akkuporakoneen Makita 6093 D, josta valmistenumero oli poistettu, ja koneeseen kuuluneen laturin, vaikka hänellä vastaanottaessaan esineet oli ollut syytä varoa niiden saantoa laittomiksi, ja

3) heinäkuun loppupuolella Hermannin Union -huoltoaseman pihassa ostanut muutaman sadan markan kauppahinnasta tuntemattomaksi jääneeltä henkilöltä a) yhdistyksen Eerikinkatu 27 sijaitsevista toimitiloista 28.-30.7.1989 anastetun 6.900 markan arvoisen käyttämättömän National G 500 Multisystem -merkkisen videonauhurin kaukosäätölaitteineen, josta videonauhurista valmistenumero oli poistettu, ja b) punaisen kantokassin, jossa oli ollut 23 rasiaa savukkeita yhteiseltä arvoltaan 300 markkaa, vaikka hän olosuhteista päätellen tavarat ostaessaan oli ollut tietoinen siitä, että ne olivat olleet anastettuja.

Todistajana kuultu henkilö oli raastuvanoikeudessa kertonut, että yhdistykseltä varastetussa nauhurissa oli ollut mainospaperit pinnassa juuri siten kuin A:lta takavarikoidussakin nauhurissa. Tämän perusteella raastuvanoikeus on katsonut, että kyseessä oli ollut sama nauhuri.

A oli ollut kysymyksessä olevat teot tehdessään täyttä ymmärrystä vailla. Näiden rikosten ja A:n aikaisemman rikollisuuden suhde osoitti hänessä rikosten samankaltaisuuden johdosta ja muutenkin ilmeistä piittaamattomuutta lain kielloista ja käskyistä.

Sen vuoksi raastuvanoikeus on, samalla kun A on tuomittu sakkorangaistuksiin jatketusta alkoholipitoisen aineen välittämisestä, kahdesta jatketusta ajokortitta ajosta ja huumausainerikoksesta sekä eräisiin menettämisseuraamuksiin, rikoslain 32 luvun 1 §:n (L 19.12.1889/39) ja 32 luvun 5 §:n 1 momentin (L 14.6.1946/456) sekä 3 luvun 4 §:n 1 momentin ja 6 luvun 2 §:n 4 kohdan nojalla tuominnut A:n täyttä ymmärrystä vailla olevana 1) ja 2) kohdassa tarkoitetuista kahdesta ryhtymisestä tavaraan, jonka saantoa on ollut syytä varoa laittomaksi, kummastakin 30 päiväsakkoon ja 3) kohdassa selostetusta varastetun tavaran kätkemisestä 2 kuukaudeksi vankeuteen, josta rikoslain 3 luvun 11 §:n nojalla on vähennetty vapaudenmenetysaikaa 3.-5.7. ja 3.8.1989 vastaavat 4 päivää. Jutussa tuomitut sakkorangaistukset olivat olleet yhteenlaskettuina 192 päiväsakkoa, joten A:n oli 20 markan suuruisen päiväsakon mukaan maksettava sakkoa yhteensä 3.840 markkaa. Lisäksi A:n 14.4.1989 alkanut ehdonalainen vapaus oli julistettu menetetyksi.

Raastuvanoikeus on pakkokeinolain 4 luvun 14 ja 15 §:n nojalla, kumoten 3 a) kohdassa tarkoitettua videonauhuria kaukosäätölaitteineen koskevan takavarikon (3300/RVA/PAK/778/89 kohta 1), määrännyt omaisuuden luovutettavaksi yhdistykselle ja pitänyt 1), 2) ja 3 b) kohdassa mainittua omaisuutta, samoin kuin niin sanottua huulloskoukkua koskevat takavarikot (3300/RVA/PAK/962/89 ja 3300/RVA/PAK/778/89 kohdat 2-5) edelleen voimassa, kunnes asiasta määrättiin toisin.

Raastuvanoikeus on vielä velvoittanut A:n korvaamaan valtiolle todistelukustannukset 469,50 markkaa sekä korvaamaan yhdistyksen oikeudenkäyntikulut 250 markalla.

Helsingin hovioikeuden päätös 26.2.1991

Hovioikeus, jonka tutkittavaksi A oli saattanut jutun, oli kumonnut 1), 2) ja 3 b) kohdassa mainittua omaisuutta, samoin kuin huulloskoukkua koskevat takavarikot (3300/RVA/PAK/962/89 ja 3300/RVA/PAK/778/89 kohdat 2-5) ja määrännyt, että omaisuuden suhteen oli meneteltävä pakkokeinolain 4 luvun 17 §:n 2 momentissa säädetyllä tavalla. Muilta osin hovioikeus on jättänyt raastuvanoikeuden päätöksen pysyväksi.

Perustelut

Asiassa ei ole selvitetty, että raastuvanoikeuden päätöksen 1), 2) ja 3 b) kohdassa mainittu omaisuus olisi joutunut pois omistajaltaan rikoksella. Sen vuoksi A:n ei ole näytetty syyllistyneen rikoslain 32 luvun 1 ja 5 §:ssä (19.12.1889/39 ja 14.6.1946/456) rangaistaviksi säädettyihin tekoihin ottaessaan vastaan tämän omaisuuden.

A:n syyksi kuitenkin jää, että hän on raastuvanoikeuden päätöksessä kerrotuin tavoin ostanut 3 a) kohdassa tarkoitetun videonauhurin kaukosäätölaitteineen, vaikka hän on tiennyt ne anastetuiksi. Alempien oikeuksien A:lle 3) kohdassa tuomitsema rangaistus on oikeudenmukainen seuraamus tästä rikoksesta huomioon ottaen hänen alentuneen syyntakeisuutensa ja aikaisemman rikollisuutensa.

Päätöslauselma

Muutokset hovioikeuden päätökseen

Kohdat 1), 2) ja 3 b) Syyte hylätään ja A vapautetaan hänelle tuomituista rangaistuksista.

Kohta 3 a) 60 päivää vankeutta, josta vähennetään rikoslain 3 luvun 11 §:n nojalla raastuvanoikeuden päätöksessä mainitut 4 päivää.

Jutussa tuomitut sakkorangaistukset ovat yhteenlaskettuina 132 päiväsakkoa a 20 markkaa, joten A:n on maksettava sakkoa yhteensä 2.640 markkaa.

1), 2) ja 3 b) kohdassa mainittua omaisuutta koskevat takavarikot (3300/RVA/PAK/962/89 ja 3300/RVA/PAK/778/89 kohdat 2-4) kumotaan ja omaisuus määrätään palautettavaksi A:lle. Hovioikeuden päätös jää voimaan niiltä osilta kuin se koskee - sovellettuja lainkohtia paitsi rikoslain 32 luvun 5 §:n 1 momenttia, - ehdonalaisen vapauden menettämistä, - oikeudenkäyntikulujen ja todistelukustannusten korvausvelvollisuutta, - 3 a) kohdassa mainitun videonauhurin kaukosäätölaitteineen takavarikon (3300/RVA/PAK/778/89 kohta 1) kumoamista ja omaisuuden määräämistä luovutettavaksi yhdistykselle ja - tuntemattomaksi jääneelle omistajalle kuuluneen huulloskoukun takavarikon (3300/RVA/PAK/778/89 kohta 5) kumoamista ja määräystä, että esineen suhteen on meneteltävä pakkokeinolain 4 luvun 17 §:n 2 momentissa säädetyllä tavalla.

A velvoitetaan suorittamaan yhdistykselle korvaukseksi vastauksen antamisesta aiheutuneista kuluista Korkeimmassa oikeudessa 500 markkaa.